– Hän pelaa paremmin kuin koskaan. Hän on todistanut olevansa ratkaisevan tärkeä. Tarvitsemme häntä, Delaney sanoo. Delaney oli kentällä Parkenilla, kun Eriksenin sydän viime vuoden kesäkuussa pysähtyi. Maajoukkuetta järkyttänyt tapaus ja jalkapallotähden nopea paluu huipulle saa joukkuetoverin lähes sanattomaksi. – Se tuntuu ihmeeltä, Delaney toteaa. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Tanskan jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Kasper Hjulmand yhtyy Eriksenin näkemykseen siitä, että ero reilun vuoden takaiseen tilanteeseen on järisyttävä. – Vain vuosi sitten keskustelimme Christianin kanssa siitä, pelaako hän ylipäätään jalkapalloa enää koskaan, Hjulmand muistelee.
MAINOSJalkapallon MM-kisat20. 11. –18. 12. MTV ja C More esittävät MM-turnauksesta 22 ottelua suorina lähetyksinä! Perjantaina 25. Hollanti–Ecuador klo 18 MTV3:lla, C Moressa ja MTV Katsomossa! MM-lähetys käyntiin klo 17. 30. Huuhkajat pelasi viime vuoden kesäkuussa Tanskaa vastaan historiansa ensimmäisen arvokisaottelun. Kohtaaminen on jäänyt ihmisten mieliin kuitenkin jalkapalloa suuremmista syistä. Tanskalaistähti Christian Eriksenin sydän pysähti ensimmäisellä puoliajalla. Hän kuitenkin selvisi hengenvaarallisesta tilanteesta.
Valtava kontrastiPian loukkaantumisensa jälkeen Eriksen ilmoitti määrätietoisesti, että hänen unelmansa on pelata Tanskan paidassa MM-kisoissa Qatarissa. Alkava MM-turnaus on Eriksenin kolmas maansa paidassa. Kun Eriksen muistelee kesäkuun 2021 tapahtumia, hän nostaa esiin erityisesti sen, miten paljon asioita on ehtinyt tapahtua sydämenpysähdyksen jälkeen lyhyessä ajassa. – On rankkaa muistella sitä miltä urani ja elämäni sillä hetkellä näytti. Vain vuosi myöhemmin MM-kisoissa pelaamisessa on valtava kontrasti tapahtuneeseen, Eriksen kertaa. Vaikka heti vakavan loukkaantumisen jälkeen koko ura oli vaarassa, eikä varmuutta terveydestä ylipäätään ollut, on Eriksenin mielestä edellinen puolitoista vuotta kulunut valtavalla vauhdilla. – Pelaamattomuus tuntui pitkältä ajalta.
Brighton hankki Ecuadorin maajoukkuemiehen VillarrealistaAOP Valioliigaseura Brighton & Hove Albion on tehnyt sopimuksen ecuadorilaisen Pervis Estupiñánin kanssa. Mies siirtyy Englantiin Villarrealista noin 20 miljoonan euron siirtosummalla. Brighton & Hove Albion on vahvistanut rivejään Ecuadorin maajoukkuemiehellä Pervis Estupiñánilla. Joukkue oli uuden laitapuolustajan tarpeessa Marc Cucurellan siirryttä aiemmin Chelsean riveihin. Estupiñánin noin 20 miljoonan arvoinen sopimus pitää hänet seuraavat viisi kautta Brightonissa.
Siltä se aina tuntuu, riippumatta siitä, onko loukkaantuminen iso vai pieni. Ottaen kuitenkin kaiken tapahtuneen huomioon, aika on kulunut nopeasti, Eriksen sanoo. – Olen kiitollinen siitä, että olen täällä. Kaikki muu on plussaa. Se olkoon nyt mottoni. Eriksen iloitsee, että pääsee edustamaan kotimaataan maailman suurimmalla jalkapallonäyttämöllä. Menneet kokemukset ovat kuitenkin saaneet tähtipelaajan asettamaan asiat perspektiiviin, ja vaikka Tanskan paikka MM-kisoissa on upea saavutus Pohjoismaalta, on kyseessä hänen tapauksessaan suuremmat asiat. – Saavutus on tässä tapauksessa ollut paluu, tervehtyminen ja se, että minulla on edelleen elämä, Eriksen tiivistää. "Tuntuu ihmeeltä"Eriksenin joukkuetoveri, Sevillaa edustava Thomas Delaney korostaa, että keskikenttäpelaajan arvo Tanskan joukkueelle on lähes korvaamaton.
Joukkueen manageri Graham Potter oli mielissään siirron varmistuttua. – Olemme innoissamme Pervisin saavuttua joukkueeseemme. Hän tuo ryhmäämme lisää syvyyttä ja tarjoaa vahvistusta haluamallemme pelipaikalle. Sen lisäksi, että hän on kokenut maajoukkuepelaaja, hänelle on myös kertynyt rutkasti kokemusta La Ligasta ja Mestarien liigasta. Autamme häntä asettumaan tänne Englantiin ja odotamme innolla näkevämme hänet tositoimissa. Estupiñán edusti vuosina 2017-2020 Watfordia, joten Valioliiga on hänelle jo ennestään tuttu sarja.
Kuningas Litmanen aiheutti Jari-nimibuumin Hollannissa 90
Tätä ei osannut odottaa kukaan! Jatkaako Hollannin maalivahtisensaatio loistavia otteitaan? Hollanti voitti ensimmäisen matsinsa lukemin 2–0, mutta ei ollut missään tapauksessa odotetun suvereeni pelillisesti. Hyviä asioita oli matkassa lähinnä alakerrassa ja suurimmaksi kysymysmerkiksi ennakoidulla maalivahtiosastolla, mutta hyökkäyspelaaminen jäi parista osumasta huolimatta vaatimattomaksi. Ecuador lähtee tulevaan matsiin altavastaajana, kuten niin usein esimerkiksi karsinnoissa. Ryhmä pääsee vahvasti mukavuusalueelleen – seitsemän perättäistä nollapeliä eivät ole ilmestyneet sattumalta. Avausmatsin kuumin nimi hollantilaisittain oli ehdottomasti Andries Noppert. Yli parimetrinen maalivahti osoitti ulottuvuutensa napsimalla useampia huippupelastuksia. Luultavasti Louis van Gaal on vihdoin löytänyt kauan kaivatun ykköshevosensa torjuntatehtäviin.
Qatarin MM-turnauksessa tänään neljä ottelua - MSN
[Vapaa***] Portugali Ghana elää 24 marraskuuta 2022 | Final
Jalkapallon MM-kisat alkavat Qatarissa ristiriitaisissa tunnelmissa: Kisaisännät ovat maksaneet paikan päälle 1 600 fania, jotka pitäytyvät kritiikistä – Katso tästä joukkueiden kokoonpanot ja kisojen otteluohjelma1 Qatarin kisaisännyys on herättänyt voimakasta kritiikkiä ja ristiriitaisia tunteita.
Supertähti oli kuolla kentälle Suomea vastaan – toipuminen MM-kisajoukkueen johtotähdeksi häkellyttää kaikkia: "Tuntuu ihmeeltä"12. 6. 2021 koko jalkapalloa seuraava maailma järkyttyi, kun tanskalaispelaaja Christian Eriksen tuupertui kentän pintaan EM-kisaottelussa Kööpenhaminan Parkenilla. Suomea vastaan pelatun ottelun jälkeen taituri oli pois pelikentiltä puoli vuotta. Nyt Eriksenin unelma toteutuu, kun hän pelaa jälleen maansa paidassa MM-kisoissa.
– Hänen unelmansa toteutuminen ei ole hyvä asia vain hänelle itselleen, vaan meille kaikille. Hän on joukkueemme sydän. Tanska pelaa D-lohkossa yhdessä Ranskan, Australian ja Tunisian kanssa. Viimeisenä mainittu on juuttien ensimmäinen vastustaja tiistaina 22. Ottelu on katsottavissa ensi tiistaina klo 15 alkaen MTV3-kanavalla. – Hän on meille tärkeä voimavara sekä kentällä että sen ulkopuolella.
Toki Heerenveen-veskarilla on varsin mukavat oltavat koppailla palloja Hollannin kolmen topparin linjan alla. Avauskamppailussa kehissä olivat Virgil van Dijk, Matthijs de Ligt sekä Nathan Aké ja vaihdon puolelle jäi vielä esimerkiksi Interin Stefan de Vrij. RULLAILE 200 KÄTEISKIERROSTA ILMAN KIERRÄTYSTÄ Highroller-kasino tarjoaa myös pienemmällä kassalla operoiville makuisan aloituspaketin. Jo 20 euron talletuksella saat 200 käteiskierrosta. Ei kierrätyksiä ja voitot suoraan pankkitilille! PELAA Ecuador oli nopeudeltaan ja taitotasoltaan täysin ylivertainen vastustaja Qatarille, mutta Hollantia vastaan se joutuu selvään altavastaajan asemaan.
Jalkapallon MM-kisat näkyvät talvella eri mediayhtiöiden kanavilla – Näin otteluohjelma jakautuu Ylen ja MTV:n keskenJalkapallon MM-kisat alkavat 21. marraskuuta. Ylen kanavilla nähdään suorana 42, MTV:llä 22 ottelua. Jalkapallon hallitseva maailmanmestari Ranska kohtasi Tanskan kansojen liigan ottelussa perjantaina.
Tanskan Thomas Delaney pyrkii estämään, mutta Ranskan Kylian Mbappé on kiinni pallossa. 7. 6. 12:29Jalkapallon miesten maailmanmestaruuskisat pelataan Qatarissa 21. marraskuuta –18. joulukuuta 2022. Turnauksen 64:stä ottelusta Yle näyttää kanavillaan suorana 32 alkusarjan peliä, kuusi neljännesvälieräottelua, kolme puolivälieräottelua, toisen välierän sekä sunnuntaina 18. 12. pelattavan MM-finaalin.
Sydämenpysähdyksen jälkeen Eriksenille asennettiin rytmihäiriötahdistin. Tie hyökkäävän keskikenttäpelaajan silloisessa seurassa, Serie A:n Interissä jäi kesken, sillä maan terveyssäädökset estivät pelaamisen. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Paluu tapahtui lopulta helmikuussa Valioliigan Brentfordissa, jossa Eriksen ehti pelata 11 ottelua loppukauden aikana. Kesällä ilman seuraa jäänyt tanskalainen siirtyi Manchester Unitediin, johon hänelle sorvattiin lopulta kolmen vuoden lappu.
[Elää###] Qatar Ecuador elää 2022 20 marraskuuta 2022
[[[VAPAA@]][[[] Qatar Ecuador elää live 20 marraskuuta 2022